19.5.2015

Bye Bye Pool!

Palasimme sunnuntaina viikon kestäneeltä aurinkolomaltamme takaisin Suomen sateeseen. Eilen järkytykseltäni olla jälleen töissä, en kyennyt päivän päätteeksi muuta tekemään kun rentoutumaan hierojalla ja löhöämällä loppuillan sohvalla! :D
Tässä kevään sateessa ja viluisessa kelissä onkin hyvä muistella viime viikkoa ja allaspäiviämme. Kelit suosivat meitä hyvin ja ainoastaan yhtenä päivänä satoi vettä ja tuuli aika kovasti Kreetalla, että päätimme viettää sen sisällä lämpöisessä ja käymällä jokainen aikuinen vuorollaa hotellin hierojalla rentoutumassa.

Olimme siis majoittuneet Kreetalla Hanian läheisyyteen, Malemen kylään. hotellimme oli ihan rannan vieressä, mutta todella suuren aallokon takia emme käyneet uimassa meressä kun vasta matkan loppuvaiheessa. Altaan vesikin oli riittävän kylmää! :D
Aurinko paistoi joka päivä (ellei sadepäivää lasketa mukaan) ja kelit vaihtelivat +23 jopa +29. 

Majoituimme Maleme Imperial hotellissa serkkuni suosituksesta ja tahdosta. Hänelle hotelli oli entuudestaan tuttu ja kokenut sen hyväksi vaihtoehdoksi kun matkustaa pienten lasten kanssa.
Hotellin ilmapiiri on kotoisa ja soveltuu hyvin lapsiperheille ja pariskunnille. Hotellin omistaa Paraskakiksen perhe, jonka perheen kaksi veljestä pyörittävät pääsääntöisesti hotellia ja palvelevat asiakkaita päivisin ja iltaisin allasbaarissa. He ovat hauskoja heppuja ja kaikki järjestyy, mitä vain heiltä osaa pyytää. Nuorempi veljeksistä Mike puhuu kohtalaisen hyvin suomea. Myös muu henkilökunta on todella ystävällistä ja auttavaista hotellissa. 
Hotellin Allasalue on viihtyisä, josta löytyy hyvin auringonottotiloja sekä uima-allas, josta on osa erotettu lapsille. Myös erillinen lastenallas löytyy.
Hotelli on varattavissa Aurinkomatkojen kautta ja tarkemmin kohteesta pääset lukemaan täältä.




Äitienpäivän kunniaksi olin organisoinut saapumispäivällemme etukäteen skumppapullot ja kukkakimput odottamaan jokaiseen huoneeseen porukan naisille lahjaksi heidän miehiltään ja lapsiltaan. Tällainen palvelu ja erikoisjärjestely toimi hyvin hotellin henkilökunnalta, iso kiitos heille!




sunglasses - Sokos    
                    dress - H&M (secondhand)
       bag - no label
flip-flops - Premoda
Kerkesi siinä hulinassa jopa ottamaan asukuvaakin! ;) Vauhtia allasalueella riitti meidän naisporukalla ja neljällä leikki-ikäisellä lapsella. Kuvia reissusta tuli otettua niin mahottomasti, että pariin erilliseen postaukseen niitä vielä laittelen. Jos vaikka piristäisi mukavasti tässä harmauden keskellä ja toivotaan että se kesä saapuisi vihdoin Suomeenkin!



Back in reality and cold Finland! We arrived home on sunday evening, but yesterday from my back-to-work-shock I couldn't do anything else after work than go to massage and just relax on the sofa rest of the evening... :D
Now the rainy days continues and it's good to remember the last week! 
At Crete we stayed in Maleme village, which is located near Chaniá city. Our hotel was Maleme Imperial Hotel which is very couple and family friendly hotel.
My cousin recommended and wanted to go again to this same hotel where she has been before. She founded to be a very nice place when you are travelling with the kids. 
Owners of the hotel is Paraskakis family, whose two brothers are mainly managing the place. Brothers are very happy and friendly. Also the staff is very friendly and nice. You can get a quite cosy feeling in the hotel.

Because of the mother's day, I organised to our every room a bottle of sparkling wine and flowers from ladies husbands and kids. These we enjoyed together on the balcony with a very nice view... :)
Luckily we had some time to take a few outfit photos. The days at the pool were a quite busy with the kids...
I took so many photos during our trip, that I can easily make a couple posts more, so stay tuned!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti