17.1.2016

Miniloma Münchenissa



Teimme mieheni kanssa matkan Baijerin pääkaupunkiin Müncheniin loppiaisviikolla. Suunnitelmissa oli syksyllä lähteä käymään Saksan mantereella, ja hieman googlailtua kaupungeista ja lentojen hintoja, saimme Müncheniin edulliset lennot ja kaupunkina kuulosti vierailun arvoiselta. Kaupungissa kerkesimme tallustaa kokonaiset kolme päivää, mikä sinänsä tuntui riittävältä ajalta.

Marienplatz - aukio illalla

Ensimmäisenä päivänä vierailimme Dachaun kylässä ja sen läheisyydessä sijainneella keskitysleirillä. Vaikka vierailukohde ei ole mikään iloinen aihe, suosittelen kuitenkin vierailemaan keskitysleirillä. Paikka laittaa miettimään ja ymmälleen miten ihmisolento voi olla niin julma toista kohtaan. Keskitysleirillä vieraileminen on ilmaista. Vierailu keskitysleirillä on ilmaista ja Münchenin keskustasta pääsee kätevästi noin tunnissa S-Bahn junalla Dachaun kaupunkiin. Juna-aseman edestä lähtevät linja-autot noin 20 minuutin välein keskitysleirille. Junalippu maksoi päivälippuna n. 8,60 ja sillä pääsi kulkemaan myös linja-autossa.



Kulkeminen Münchenin kaupungissa oli helppoa metrolla ja ratikalla. Hotellimme sijaitsi päärautatieaseman Hauptbahnhof läheisyydessä, joka osoittautui sijainniltaan hyväksi. Kävellen hotellilta vanhaan kaupunkiin vei noin parisenkymmentä minuuttia jos mieli kävellä metron sijaan.
Illastimme kolmena iltana paikallisissa oluttuvissa saadaksemme tyypillistä Baijerilaista ruokaa ja lähipanimoiden tuottamaa olutta. Näistä suosikeiksi nousivat Weisses Bräuhaus ja Augustiner-Klosterwirt. Molemmissa ruoka ja palvelu olivat hyvää. Suosittelen lämpimästi.



Yksi kaupungin kuuluisimmista ja vanhimmista oluttuvista on Hofbräuhaus, jonka historia yltää jopa 1500-luvulle. Tripadvisorista katsellessani ravintolan suosituksia, muiden turistien ruokakuvista päätellen ei ruoka näyttänyt ko. ravintolassa olevan kovin herkullisen näköistä. Päädyimme siis vain vierailemaan ja juomaan yhdet tuopit ravintolassa ja illastimme sitä ennen mieluummin Weisses oluttuvalla, joka koitui sitten erinomaiseksi valinnaksi. Hofbräuhaus oli tupaten täynnä asiakkaita, vaikka ravintola oli ns. suuressa hallinomaisessa paikassa. Ei meinannut edes kahdelle löytää istumapaikkoja. Puheensorina oli kova ja pieni Baijerilainen orkesterikin soitteli musiikkia. Totesimme tämän paikan soveltuvan enemmänkin oluen juontiin isolla ystäväporukalla, eikä kahdestaan illastamiselle.





Hyvän kelin sattuessa kohdalle, suosittelen vierailemaan Englantilaisessa puistossa. Puisto on yksi Euroopan suurimmista ja se on perustettu 1700-luvun lopulla. Puistoon on sijoitettu mm. Japanilainen teetalo, Kiinan torni ja muita historiallisia monumentteja. Puiston halkaisee useampaan otteeseen virtaava joki ja varsinkin kesällä voin kuvitella miten aavat niityt ovat täynnä ihmisiä piknikillä. Puistossa oli paljon koirien ulkoiluttajia. Ja se mikä pisti silmään, oli että useimmat koirat olivat vapaina. Joko löntystivät isäntänsä edellä vapaasti tai juoksivat morjestamaan toista vapaana olevaa koiraa niityllä ja alkoivat leikkiä. Olivat todella tottelevaisia ja rauhallisia koiria Saksassa. Suomessahan ei taida olla lupaa antaa koiran liikkua vapaana.


Vielä tarjoilivat puistossa lämmintä Glühweinia.

Vierailun arvoinen on myös Marienplatzin läheisyydessä sijaitseva Viktualienmarkt –ruokamarkkina, joka on avoinna joka päivä lukuun ottamatta sunnuntaita ja julkisia pyhäpäiviä. Nimi tulee latinankielisestä sanasta ”victualia”, joka tarkoittaa ruokatarvikkeita. Myyntikojuja kierrellessä vatsansa sai jo hyvin täyteen kaikkien juustojen, lihojen ja marinoitujen oliivien jälkeen.




Kolmantena päivänä teimme vierailun museon sijaan mieluumin kasvitieteelliseen puutarhaan, josta voisikin tehdä oman postauksensa. Kuvia sieltä tuli otettua niin valtavasti. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti