6.2.2017

Pehmoinen pikapuuro



Nautin jos saan aamuisin valmistaa ja syödä aamupalani rauhassa. Sillä saa päivän hyvin käyntiin, kun tuntuu että päivän muut ruokahetket menevät hotkien ohitse. Vielä töissä käydessäni, aamuisin käytin kaiken mahdollisen kotona vietetyn ajan nukkumiseen. Aamupalan söin töihin saavuttuani rauhassa työpisteelläni, samalla sähköposteja lukien. 
Sanotaan aamupalan olevan päivän tärkein ateria ja nimenomaan sen tärkeyden vuoksi siihen tahtoisi antaa aikaa reilusti. Mutta harvoin on rauhallisia aamuja arkisin kun töihin täytyisi kiiruhtaa. Voi kunpa olisi ihana työaamuinakin olla kiirehtimättä ja nauttia aamupalansa lehteä lukien kaikessa rauhassa, siinä samalla heräillen uuteen päivään. 
En todellakaan ole niin aamuihminen että nousisin ylös yhtään aikaisemmin kun on pakko, koska työaamuina herätykset olivat klo 06:00. Nyt ollessa kotona lapsen kanssa, tilanne on vähän sama. Toki tulee nukuttua pidempään, mutta en tällä hetkellä vain kykene nousemaan yhtään aiemmin ylös sängystä ennen kuin on pakko (kunnes lapsi herää) :D. 

Tahdon siis jakaa teille pikapuuro reseptin jota ei liikaa tarvitse hämmennellä lieden äärellä jos on kiire töihin/vaipan vaihtoon:



3dl maitoa/kauramaitoa
1,5dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa

Mittaa maito pieneen kattilaan ja anna kuumentua kiehumispisteeseen. Lisää kaurahiutaleet, sekoita ja keitä hetki. Lisää suola. Ota liesi pois päältä ja anna puuron hetken vetäytyä. Jos puurosta tulee sitkeätä, lisää tilkka maitoa. Nauti marjojen tai hedelmien kera. 

Puuron voi valmistaa myös veteen, mutta mielestäni kauramaito/mantelimaito tekee puurosta hiukan makeamman ja pehmeän makuisen. 




I love slowly mornings, when you have a chance to prepare and eat your breakfast in peace. Normally this was possible only on weekends when I was working. Also nowadays my peaceful mornings are even unusual with a baby. :)

I wanted to share this fast porridge recipe with you guys: 


3dl milk/oat milk
1,5dl oatmeal
pinch of salt

 Measure a milk to a small pot. Heat it to boiling point and add oatmeal, blend and boil it a moment. Add salt. If the porridge gets too dry, add more milk. Enjoy the porridge with berries or fresh fruits. 

You can prepare the porridge in water as well, but I think oat milk gives sweet and soft taste. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti