Viime lauantaina kutsuin pari ystävätärtä illalliselle ja ensimmäisenä mielessä pyöri, mitähän sitä valmistaisi jälkiruuaksi. Pakastin kun on täynnä puolukoita, aloin googlettamaan puolukkareseptejä ja törmäsin tähän jouluiseen jälkiruokaan. Mikä oikeastaan sopii paremmin kuin hyvin tähän aikaan vuodesta! ;)
Tämän herkun tahdon nyt teillekin jakaa. Se on helppo ja nopea ohje, jonka voi valmistaa juuri ennen tarjoilua.
puolukka-kinuskijälkiruoka
(kuudelle)
1 tölkki karamellisoitua, kondensoitua maitoa
n. 100 g pipareita
n. 100 g puolukoita
2 dl kermaa tai oman maun mukaan turkkilaista jogurttia
vaniljasokeria
Löytämäni ohjeen mukaan oli käytetty kermaa, mutta korvasin sen turkkilaisella jogurtilla. Se ei tehnyt annoksesta liian makeata. Silloin et myöskään tarvitse vaniljasokeria.
Kondensoitu maito täytyy keittää saadaksesi kinuskia, mutta päästäksesi vielä helpommalla sitä saa myös jo valmiiksi kinuskina. Tällöin tölkin kyljessä lukee "karamellisoitu".
Jos käytät kermaa, vatkaa se ja lisää vaniljasokeria. Murenna pipareita annoskulhojen pohjalle. Lisää kerroksittain kerma/turkkilainen jogurtti vuorotellen kinuskin ja puolukoiden kanssa kulhoihin. Lopuksi voit koristella pinnan puolukoilla ja piparipaloilla. Tarjoile joko heti tai säilytä kylmässä hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti